Siis voi miten huono muisti voi ihmisellä olla! Aina jotain unohtuu, huolimatta siitä, kuinka hyvän muistisäännön on keksinyt.  Usein muistan muistisäännön itsessään, mutta se, mitä sen avulla piti muistaa, unohtuu. Kuulostaako tutulta?

Eilenkin olin kotona lukemassa historiaa ensi viikon kokeeseen. Sitten katsoin kelloa ja ja havaitsin sen olevan ruoka-ajassa. Siispä lähdin syömään ja laskin kirja pöydälle.(Tai ainakin luulin laskevani). Takaisin tultuani en löytänyt eeposta mistään. Mahdotontako? Ei ollenkaan.

Ihmeellisintä oli, etten omistanut ainuttakaan muistikuvaa, mihin olisin voinut kirjani jättää..

Pengoin sitten loppupäivän huonettani ylösalaisin uskoen jo siihenkin vaihtoehtoon, että pieni ja paksu historiankirja olisi noussut pienille, paksuille jaloilleen ja kipittänyt tiehensä.

Illalla luovuin toivosta(hei hei Toivo) ja lampsin syömään illallista keittiöön. Jämähdin kuitenkin ovensuuhun tuijottamaan erästä kauan kaipaamaani kirjaa, joka pötkötti ikkunalaudalla sant paulioiden välissä yrittäen näyttää hyvinkin viattomalta syyttävän tuijotukseni alla.

Tässä tällaista, huomenna lisää!JOSMIKÄLIMAHDOLLISTAPÄÄSENKONEELLE...

VIELÄ lopuksi pieni runoni rakkaudesta, tai sitte jostakin muusta:

BEHIND YOU
Now many years ago, I think that you are just it, what I need.

Day after day I walk far and wide, here and there,

the whole way and

I don`t know what I do.

What is this day?

Then I see you.

You smiling me and looks so happy, you make me glad!

You say that I am very funny, crazy. And I think that maybe, maybe I am mad.

But still. Still I love you. Iam happy.

Because.

Behind you, sky is blue and everything is fine.

You smiling me, and look at my eyes and then you singin.

The song hears lullaby. Lullaby. Sleepy. Sleepy. Guietly. Lullaby.

Like You and I.

 

END.